Toukokuun lopussa otimme käyttöön HappyOrNot-asiakaspalautelaitteen, ja vastaanotto on ylittänyt kaikki odotuksemme.

Saimme kesäkuun aikana uskomattoman määrän palautteita, yli 1000 kpl ja niistä peräti 99 % oli positiivisia!

Lämmin kiitos jokaiselle asiakkaallemme, joka pysähtyi antamaan palautetta. Jokainen painallus auttaa meitä kehittymään ja kertoo samalla, missä olemme onnistuneet.

Erityisen suuri kiitos kuuluu myös koko Seepsulan henkilökunnalle sekä kaikille aliurakoitsijoillemme. Tämä hieno tulos on teidän päivittäisen ammattitaitonne, palveluasenteenne ja yhteistyönne ansiota. Jokainen kohtaaminen asiakkaan kanssa on tärkeä – ja juuri niistä syntyy tällaisia tuloksia.

Jatkamme samalla innolla eteenpäin ja teemme parhaamme, jotta palvelumme ansaitsee hymyn myös tulevaisuudessa. Kiitos, että olette mukana tekemässä Seepsulasta entistäkin paremman paikan asioida!

Taitaja2026 on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma ja ammattitaidon SM-kilpailu, joka järjestetään Tuusulan Urheilukeskuksessa 18.–21.5.2026. Tapahtuma kokoaa yhteen opiskelijat, opettajat, yritykset ja kymmenet tuhannet vierailijat tutustumaan eri ammattialojen osaamiseen ja tulevaisuuden tekijöihin. Mukana on noin 50 kilpailulajia sekä TaitajaPLUS-lajeja erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille.

Seepsula toimii osana tapahtumaa, kun Infrarakentamisen Moduuli 3 toteutetaan videostriimattuna etätehtävänä Senkkerin kiviainestehtaalla. Kilpailijat pääsevät näyttämään osaamistaan murskeen siirtotehtävässä uuden sähköisen Volvo L120 Electric -pyöräkuormaajan ohjaimissa.

Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana tukemassa infra-alan tulevaisuuden osaajia ja tarjoamassa aidon työympäristön sekä mahdollisuuden tutustua alan moderniin ja vähäpäästöiseen teknologiaan.

Vapun jälkeen startataan Porvoon Kulloossa!

Rännarstenin kiviainesasema palvelee osoitteessa Helsingintie 1291, 06830 Porvoo. Meiltä saat laadukkaat kiviainekset helposti – joko noudettuna tai suoraan toimitettuna työmaalle.

Kuormauspalvelu
ma–to klo 6–16
pe klo 6–15

Toimitustilaukset: 010 3911 900 (arkisin klo 7–16)
Tarjouspyynnöt ja tilinavaukset: seepsula@seepsula.fi

Tervetuloa hakemaan tai tilaamaan – tehdään projektistasi sujuva!

Seepsula laajentaa toimintaansa ja avaa keväällä 2026 uuden kiviainestoimipisteen Porvoon Kullooseen.

Uusi toimipiste vahvistaa Seepsulan palveluverkostoa Itä-Uudellamaalla ja parantaa alueen rakentajien materiaalien saatavuutta.

Lisätietoa uudesta toimipisteestä julkaistaan pian – pysy kuulolla!

Emil Liekari on valittu Milano-Cortina 2026 olympiajoukkueeseen!
Meillä on valtava ylpeyden ja ilon aihe: pitkäaikainen kummipoikamme, huippuhiihtäjä Emil Liekari, on valittu Suomen olympiajoukkueeseen!

Emil on kasvanut nuoresta lupauksesta kansainvälisen tason hiihtäjäksi, ja nyt hän saa kantaa Suomen värejä arvokkaimmassa seurassa — Olympialaisissa!

Olemme kulkeneet Emilin kanssa yhdessä pitkän matkan: hän on ollut osa Seepsula-joukkuetta jo usean vuoden ajan, työskennellen aikoinaan myös kesätöissä meillä.

Pieni tietopaketti Emilistä:
• 24-vuotias suomalainen maastohiihtäjä (s. 3.5.2001)
• Seuratasolla edustaa Vuokatti Ski Team Kainuuta
• On kilpaillut Maailmancupissa ja sijoittunut mm. top-10 sprintissä
• Tunnetaan myös iloisesta ja rehellisestä urheilijapersoonastaan

Täältä tullaan, Olympialaiset!
Emil, me Seepsulassa kannustamme sinua koko sydämestä!

Katso tästä video, jossa Emil kertoo yhteisestä matkasta Seepsulan kanssa:

https://vimeo.com/1108001809/158b7d1a01