Seepsulan ja viestintätoimisto Tekirin toteuttama lastenkirja Simo Sepeli kiviainestehtaalla osallistui Markkinointiviestinnän toimistojen liiton järjestämään MTL Communications Awards 2013 -kilpailuun.
Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 58 erilaista viestintätyötä. Simo Sepeli -lastenkirja selviytyi kilpailun short-listalle, eli 25 parhaimman työn joukkoon B2B -viestinnän sarjassa kirja oli kolmen parhaan joukossa.
Seepsulan tavoitteena oli lastenkirjansa avulla kertoa miten ja miksi Seepsula kiviaineksia tuottaa. Tuomaristo kiittikin kirjan selkeää viestinnällistä tavoitetta. Simo Sepeli kiviainestehtaalla -lastenkirja julkaistiin joulukuussa 2012. Kirjaa on jaettu Senkkerin kiviainestehtaan asiakkaille ja Seepsulan yhteistyökumppaneille.
– Me Seepsulassa olemme nähneet omin silmin lastenkirjamme saaman suosion. Hienoa, että markkinointiviestinnän ammattilaisetkin huomioivat Simo Sepelin, iloitsee Seepsulan kehitysjohtaja Karl Sjöblom.
MTL Communications Awards 2013 -palkintogaala järjestettiin 7.11. Valkoisessa salissa, Helsingin Aleksanterin kadulla.
Lisätietoja: Karl Sjöblom, kehitysjohtaja, puh. 040 820 0224