Karl Sjöblom nousee perheyrityksensä toimitusjohtajaksi

Karl Sjöblom on nimitetty Seepsulan uudeksi toimitusjohtajaksi 31.3.2016 alkaen. Pitkäaikainen toimitusjohtaja, Seppo Sjöblom, väistyy tehtävästään yli 35 vuoden uran jälkeen. Uuden toimitusjohtajan tavoitteena on jatkaa Seepsulan perinnettä vastuullisena perheyrityksenä sekä kehittää yhtiön toimintaa edelleen.

”Haluan kiittää Seppoa hänen vuosikymmenien panoksestaan Seepsulan toiminnan kehittämisessä. Olen lapsesta saakka seurannut perheyrityksemme kasvua ja haluan jatkaa erittäin pitkälle kehitettyä toimintaamme myös tulevaisuudessa”, sanoo Karl Sjöblom.

Karl Sjöblom on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hänellä on yli 15 vuoden kokemus rakennus- ja kiviainesalalta. Seepsulan kehitysjohtajan tehtävissä Sjöblom on kehittänyt ja nykyaikaistanut kiviainestehtaan toimintaa, hallintoa sekä vastuullisuutta.

”Seepsulan keskeiset arvot ovat vastuullisuus, asiakastyytyväisyys ja jatkuva oppiminen. Olemme tehneet paljon vastuullisuuden eteen jo nyt, ja tulevaisuudessa tavoitteenamme on olla alan edelläkävijä niin vastuullisuudessa kuin liiketoiminnassakin”, jatkaa Karl Sjöblom